Maitokärri pakattu retkeämme varten. Makkarat, kahvi, sokeri, pullat, maito, mehu, vesi, sinappi, ketsuppi, polttopuut, tulitikut ja sytykkeet.Unohtamatta kertakäyttöastioita, roskapusseja, talouspaperia ja pihtejä. Näillä kyllä pärjää!
Aamupäivällä leivoimme pullia retkeämme varten. Suunnitelmissa oli lähteä läheiselle rannalle paistamaan makkaraa ja nauttimaan kauniista syksysäästä. Myös kahvit ja tuoreet pullat päätimme ottaa mukaan.
E
Esperi Palvelukeskus Kielo
Pyydetty asukasta ulkoilemaan. Asukas suostunut, mutta ollut vain hetken ja ilmoittanut, että on niin paljon töitä, ettei ehdi ulkoilemaan pidempään.
E
Esperi Palvelukeskus Kielo
Aurinko, syyskuun loppupuoli ja me.
"Mitäs me". "Tässä nautitaan".
"Varokaan, ettei tule rusketusraitoja".
E
Esperi Palvelukeskus Kielo
Koiraystävän kanssa lenkillä. Asukas sitä mieltä, että ison koiran kanssa on turvallista lenkkeillä.
E
Esperi Palvelukeskus Kielo
Nautiskellaan auringonpaisteesta.
"No mutta kuka se sinä olet?".
"Iso karvaturri".
E
Esperi Palvelukeskus Kielo
Asukas käynyt kävelyllä tyttärensä kanssa. Asukas hieman kiukkuinen takaisin tullessaan. Kertonut, että kuulemma lääkäri on määrännyt hänet ulkoilemaan.
H
Hoivatar
Tänään ulkoiltiin ja retkeiltiin omalla takapihalla isolla porukalla. Meidän terapiakoiranpentu Taimi oli tietysti aktiivisesti mukana ja viihdytti asukkaita omilla keinoillaan. Myöhemmin vielä grillattiin yhdessä makkaraa 😊